Huomenta maailma: Kesän kaikuja vol. 1: Saaressa

Viime kesä oli ensimmäinen lapsellinen kesämme ja vasta toinen kesämme yhdessä. Niin se elämä heittää kuperkeikkaa, kun sen vain antaa. N sai lomailla ruhtinaallisesti, minusta ja E:sta puhumattakaan. Alkukesän hötäkkään kuuluivat häät, nimiäiset ja viimeinen juhannus Sirnihtässä. Heinäkuun vietimme Helsingissä hikoillen kuumassa asunnossamme ja elokuussa ehdimme vielä lomailla koko perhe kaikessa rauhassa.

Yksi parhaimmista kesämuistoista ajoittuu juuri tuonne elokuun puoleen väliin ja minnepä muuallekaan kuin Kalasaaren rauhaan. Mitä sitten vaikka satoi vettä ja oli koleaa, kun syksystä sai ensimmäiset, raikkaat tuulahdukset, illat tummenivat ympärillämme ja mökissä saattoi löhötä koko pitkän päivän kuunnelleen sateen ropinaa ja YLE Puheen ohjelmistoa. Mummo hemmotteli meitä – kuten aina – notkuvin ruokapöydin ja tarttuvan iloisella mielellä. Illalla saunoimme hämärässä, kiukaan tulipesän loimussa ja pulahdimme synkkään veteen tuntien loppukesän taian ympärillämme. Saunan päälle löimme korttia ja yöpalaksi maistui, ah niin ihana, grillimakkara sinapilla. Eino uinui autuaana tuvan lämmössä omassa kopassaan.

Papan keinoin arkihuolet unohtuivat: välillä kannattaa seistä laiturilla hiljaa kuunnellen ja katsellen. Vastarannalla laulaa huuhkaja, jota kutsuessa saa vastauksen, kun vain jaksaa odottaa. Myöhäisellä retkellä pimeän tullen voi tavata kiiltomadon kumppaneineen. Kun oikein verkalleen liikkuu, uskaltaa jänökin pysähtyä ihan viereen tuijottamaan. Pappa tietää milloin joutsenperhe ja sorsapesue ovat liikkeellä ja montako poikasta niillä kunakin kesänä on. Hän tietää myös lintujen asuinpuut ja vuokrajärjestelyt.

Pulahdettuani vielä seuraavana aamuna mummon kanssa uinnille rankkasateen langetessa niskaamme, saatoin taas tuntea, aistia, nähdä ja kuulla maailman vähän kirkkaammin.

Kuvista kaikki kunnia miehelleni N:lle.