Huomenta maailma: Hyvästit Sirnihtälle

Juhannuksen 2011 vietimme lähisuvun voimin Sirnihtässä, Viinijärven rannalla. Samalla jätimme hyvästit tälle rakkaalle Pohjois-Karjalan Vaiviossa sijaitsevalle kesänviettopaikalle, jonka isovanhempani hankkivat 70-luvun alkupuolella. Isoäidin päätös luopua paikasta oli ehdottomasti oikea, vaikka vaikeaa tuon päätöksen tekeminen varmasti olikin. Kaikeksi onneksi saimme vielä kerran kokoontua yhdessä mökille ja viettää siellä perinteisen juhannuksen koleine ilmoineen, lipunnostoineen, iloineen, suruineen kaikkineen. Itse olen onnellinen erityisesti siitä, että myös neljännen sukupolven edustaja Eino ehti mukaan.

Jokaisella Sirnihtässä vierailleella on henkilökohtainen siteensä paikkaan. Muistoja lapsuuden kesistä, loputtomista hellepäivistä ja tuntikausien polskimisesta järvessä. Huussikauhua ja hämähäkkipelkoa, leikkejä luonnossa ja polkupyöräilyä pitkin pölyäviä hiekkateitä. Vattupuskia, vaari pelaamassa pasianssia tuvan pitkän pöydän äärellä, hurjina riehuvia ukonilmoja. Mölkky- ja Corona-turnauksia, vattupuskia, upeita auringonlaskuja ja jokailtaiset hyttysten tappajaiset aitoissa. Teatterinäytösten suunnittelua, kesävieraita, juhlia ja mansikkakakkua. Isoäidin mehevää kaalilaatikkoa ja ensimmäinen haukkaus kuumasta makkarasta iltasaunan jälkeen. Löhöilyä verannalla kirjojen parissa ja torkuttelua auringossa laiskan kissan lailla. Sateisten päivien hämärää tuvassa takkatulen ääressä ja korppujen rouskutusta iltateen aikaan. Yleisurheilukisojen selostajan tasainen ääni ja vaari tuulipuvussaan naulittuna pienen ruudun ääreen. Lavatansseihin valmistuvien naisten pulinaa ja papiljotteja. Ja tietysti maailman upeimpien auringonlaskujen ihailua. Tämänkaltaisia tunnelmakuvia riittää mielissämme varmasti loputtomiin.

Tässä massiivinen kuvapostaus viimeisestä juhannuksestamme Sirnihtässä. Kiitos kaikille kenen kädessä kamera on kiertänyt, kuvia oli satoja. Niitä selaillessani saatoin todeta, että tämä viimeinen käyntini mökillä oli täynnä iloisia hetkiä, perinteisiä juhannusherkkuja, saunan tuoksua, luonnon vehreyttä ja erityisen rakasta seuraa, harvinaisia tuokioita koko sukujoukon voimin. Mansikkana kakun päällä vielä video jo perinteeksi muodostuneesta Sirnihtän kesäteatterista, jonka viimeisimmästä kappaleesta kiitos kuuluu erityisesti sen ideoijille Ainolle ja Liinalle. Haikeutta äänessäni voin lausua hyvästini Sirnihtälle ja iloita kaikista niistä kesistä, jotka sain viettää siellä. Kiitos vielä kerran isoäiti, kiitos vaari.