Huomenta maailma: Härkäpäinen herkkis

Äidin pieni mies. Mihinkään muuhun en haluaisi herätä kuin nauruusi, siihen valloittavaan kikatukseen. Ja halauksiisi, kun käperryt viereeni ja kiskot hiuksiani. Aivan kuin sanoisit: "Äiti, on uusi päivä, ei tuhlata sitä nukkumalla".

Tutkit ja touhotat. Puhut, yllätät minut joka päivä uusilla sanoilla, lauseilla. Muistat tarkkaan kaikki yksityiskohdat, esittelet maailmaa minulle suurennuslasin lailla. Tanssia hytkyt hyvän musiikin tahdissa. Laulat. Soitat rumpuasi ja rämpytät kitaraa. Tutkit kirjoja ja kiipeät syliini niiden kanssa. "Äiti, luetaan."

Välillä raivoat kuin härkä. Heittäydyt lattialle pitkäksesi, kiljut vartalo jäykkänä kiukkuasi. Ja vain koska sinua kiellettiin tai et saanut haluamaasi. Hakkaat päätäsi lattiaan epäonnistuttuasi. Kiihtyessäsi hetkessä ilosta suuttumukseen, hurjistun itsekin. Välillä teet minut hulluksi, mutta sitten muistan keneltä olet piirteesi perinyt. Kuin peiliin katsoisi.

Puolitoistavuotiaan huumorintajusi on valloitava. Tiedät, miten naurattaa koko pöytäseuruetta. Ilveilet ja hassuttelet. Matkit kaikkea kuin pieni apina. Kippistät, höpötät puhelimessa, katsot meitä "muka" vihaisesti.

Kun isäsi tai minä häviämme aamuisin ulko-ovesta, itket lohduttomasti. Iltapäivällä hakiessamme sinua, purskahdat uuteen helpotuksen itkuun tarhan pihalla. Mutta alkujärkytyksen jälkeen puhkeat puhumaan ja kertomaan päivästäsi. Se on sinun tapasi sanoa: "Minulla oli ikävä teitä".

Tuot tarkoituksen elämäämme. Joka päivä.