Kevättä kohden

E:n yksivuotiset lähestyvät. Havahdun siihen, että pihassa lumet sulavat. Mitä? Joko se kevät tulee, enhän ole ehtinyt hiihtoladulle kuin kahdesti. Viimeisiin kuukausiin on mahtunut monenlaista tavanomaista arjen tapahtumaa. Uuden vuoden taittuessa E keksi miten päästä itse eteenpäin. Konttauksesta ei ole tietoakaan, mutta ryömimällä pääsee lähes valonnopeuteen. Nyt suunta on ylöspäin ja epäilen, että meillä kävellään ennen kuin konttaaminen luonnistuu. Myös äiti on joutunut ottamaan jalat alleen, kun poikaa saa noutaa milloin mistäkin nurkasta sähköjohtojen ynnä muiden vaarallisten ja ei-niin-lapsiystävällisten esineiden parista. 

Onneksi parin kuukauden päästä edessä on muutto ja siellä paikat laitetaan erityisen E-ystävälliseen kuntoon. Ostimme siis asunnon! Kolmiossa on tilaa parikymmentä neliötä enemmän kuin nykyisessä ja asunto sijaitsee rauhaisalla alueella lähellä luontoa. Innostun juuri nyt suunnittelemaan kodin sisustusta ja pientä pintaremonttia. Ja sinnittelen loppuvuoden vaikka pelkällä puurolla, jotta saan uuden sohvan olohuoneen sydämeksi.

Muuten elämä kulkee uomissaan ylä- ja alamäkineen. Tammikuun isäkuukausi oli työntäyteinen, pojat viihtyivät kotona ja itse sain kirjoitettua lopputyöni valmiiksi koululla. Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Jotta elämä ei kävisi liian helpoksi, päätin vielä jatkaa toisen tutkinnon suorittamista. Se tietää venymistä ja taloudellista suunnitelmallisuutta, mutta tuntuu ehdottomasti oikealta ratkaisulta. Motivaatiotakin riittää. Päiväkotihakemus on lähetetty ja toivon mukaan viimeistään elokuussa E pääsee aloittamaan tarhaelämän. Meidän kohdalla se tulee olemaan oikea ratkaisu ja poika varmasti nauttii, kun pääsee touhuamaan muiden taaperoiden kanssa.

Välillä seinät kaatuvat niskaan täällä kotona. Lähialueen loistavat lapsiperhepalvelut ovat jääneet käyttämättä, koska E vetelee unia juuri parhaaseen aikaan. Muutaman päivän olimme lähes lumen saartamina, vaunuilla ei puskettu edes lähikauppaan.Vauvaystäväperheitä on vähän, lenkkeily lähimaastossa kyllästyttää ja aika kuluu vaipparumbaan ja paikkojen siivoamiseen. Sisällä oleminen tarkoittaa sitä, että minuutin välein käyn kiskomassa E:n pois jostakin vaarallisesta nurkasta. Ennen niin rauhallinen ja keskittynyt lapsi on saanut levottoman tutkimusmatkailija-syndrooman. Välillä sormet ovat oven välissä, toisinaan taas E on onnistunut jäämään jumiin syöttötuoliin. Lasikaappia ja matalalla sijaitsevia ikkunoita taotaan milloin milläkin lekalla. Pakkomielteenä ovat sähkölaitteiden nappulat ja pistorasiat. Sekuntiakaan ei olla paikoillaan. Tuttua varmasti kaikille äideille.

Opiskeluiden keskeneräisyys, työpaikan murehtiminen, asunnon etsiminen ja asuntolainan hakeminen, remonttihaaveet, viliskontin perässä pysyminen ja hormonaalinen sekavuus olivat hieman liikaa kerralla. En muutenkaan arvosta mitään Super-Marjo meininkiä. Välillä voisin nukkua viikon. Onneksi puoliso kannattelee ja apua saa pyytämällä. 

E on vikkelyydestään huolimatta osoittautunut kaikin puolin ihanaksi yksilöksi. Syödessä suu aukeaa kuin linnunpojalla ja kaikki mitä eteen kannetaan menee alas mukisematta. Yöt nukutaan pääsääntöisesti hyvin, samoin päiväunet. Sairauksilta olemme välttyneet pieniä flunssia lukuun ottamatta. Auvoisaa tämä on, vaikka välillä raskasta. Eihän minulla ole vertailukohteita! Nostan hattua yksinhuoltajille, monilapsisille perheille, sairaiden lasten vanhemmille ja muille sisukkaille sinnittelijöille. Lapsen kasvattaminen on myös itsensä kasvattamista.

Leikkejä isin kanssa

Kodin diktaattori

Iltahetki

Välillä voimat loppuvat kesken touhujen

Ruoka maistuu!

Musiikkikasvatusta

Välillä harmittaa...

ja aamulla taas jaksaa touhottaa!